perjantai 23. lokakuuta 2015

Toinen viikko Espanjassa

Ensimmäisenä viikonloppuna olimme Miramarissa shoppailemassa sekä syömässä. Siellä kuluikin koko päivä. Sään ja ostoskassien määrän vuoksi tulimme bussilla takaisin kotiin. Sunnuntaina olimme Mijas kävelyllä. Retki eteni mukavasti jutustellen ja kuunnellen mielenkiintoisia tarinoita. Kotiin päästyämme näytti askelmittarimme askelmääräksi 23 000, ja se kyllä tuntui jaloissa seuraavat päivät.

Maanantaina pidimme ensimmäistä kertaa kadonneen vyötärön metsästyksen sekä äijäjumpan. Vyötärön metsästäjissä suunnittelimme yhdessä ryhmäläisten kanssa tulevien viikkojen ohjelman, joka sisältää niin liikuntaa kuin teoriaakin siitä, kuinka löytää se kadonnut vyötärö. Äijäjumppa taas nousi meidän ehdottomaksi suosikiksemme, sillä jumpassa käytetään monipuolisesti kehon eri lihaksia niin kehonpainoharjoittelun kuin vaikkapa jumppapallojen avulla.

Tiistaina aloitimme aamumme tuttuun tapaan keppijumpalla. Sää oli aluksi hieman pilvinen, mutta tunnin kuluessa alkoi aurinko paistamaan upeasti. Töistä päästyämme lähdimme tutustumaan joka tiistaisiin markkinoihin. Illalla suuntasimme täydellä linja-autolla Malagan ilmailumuseoon. Ilta oli erittäin mielenkiintoinen. Tutustuimme kar air lentokoneeseen ja ilmailun historiaan pieniä tapaksia napostellen.

Keskiviikkona aloitimme aamumme keittiössä. Lounaaksi valmistimme jauhelihakeittoa sekä sämpylöitä. Kello yksi aloitimme tekemään niska-hartiaseudun hierontoja sekä jalkahoitoja, verenpainetta mittasimme siinä ohessa. Iltapäivällä lähdimme voittamaan korkeanpaikan kammoa eli liitovarjoilemaan. Päällemme puettiin pelastusliivit sekä valjaat ja vene veti suurta varjoa johon pääsimme kaksi kerrallaan. Liitovarjoilu oli kaikkien mielestä aivan mahtavaa ja maisemat myös sen mukaiset.

Torstaina vietimme vapaapäivää rannalla sekä tupaamme siivoten. Illalla tutustuttiin paikallisten leipomoiden tarjontaan suklaaleivoksia syöden.

Perjantaina keppijumppa alkoi puoli yhdeltätoista. Suomelan retken vuoksi ryhmässämme oli vain muutama reipas osallistuja. Tämän jälkeen siirryimme ensimmäistä kertaa kotikäynnille avustamaan tavaroiden järjestelyssä ja muissa kodin pienissä askareissa. Lopuksi kahvittelimme ja jutustelimme.















perjantai 16. lokakuuta 2015

Ensimmäinen viikko Espanjassa

Lentokoneemme laskeutui Tukholman kautta Malagaan ilta seitsemän jälkeen. Otimme renfen Fuengirolaan mistä meidät saatettiin vuokra-asunnollemme. Takana oli pitkä matka joten sänky kutsui.

Tiistaina lähdimme aamun hämärissä suunnistamaan kartan avulla Suomelaan. Sinne löysimmekin hyvin ja meitä oli vastassa ohjaajamme. Saimme kattavat turvallisuusohjeet Espanjassa selviämiseen ja työkalenterimme. Kalenterimme täyttyi vauhdilla keppijumpista,  hoidoista, retkistä ynnä muista. Työt ja työajat ovat todella vaihtelevia ja itsenäisiä vaikka pareittain työskentelemmekin. Iltapäivällä päästiin yhdessä muiden naispuolisten opiskelijoiden kanssa salsa tunnille Sofia -opitolle.

Keskiviikko aamuna lähdimme opettajamme kanssa seuraamaan keppijumppaa Cantera-puistoon. Sieltä siirryimme sulavasti keittiöön valmistamaan makaronilaatikkoa ja tiskaamaan. Lounaan jälkeen jäimme viikkotiedotukseen jossa esittäydyimme.

Torstaina suunnittelimme tulevia tuntejamme ja tutustuimme kulttuuriin Fuengirola-junan kyydissä, syömällä churroja sekä makoilemalla rannalla.

Tänään perjantaina pidimme oman ensimmäisen tuntimme, keppijumpan. Osallistujia oli yhdeksän, tunnista jäi meille ja osallistujillemme hyvä mieli.







.